Ihanaa syksyä

 
Hei Ystäväiset! Nyt ei ole ideoita pukannut... :) Olen keskittynyt nyt opiskeluun ja ennenkaikkea itseeni. :) Ja nauttinut elämästä! En ole voinut kuvitellakaan, että opiskelu (ilman työtä tai työnohessa) voisi olla näin mukavaa ja mikä parasta, luokkamme on aivan huippu ja melkein on jo ikävä valmiiksi, kun erkanemme eri suuntiin vuoden päästä. Ainakin osittain... mutta ystävyyttähän ei erota mikään.
Se on jotenkin erikoista, miten joidenkin kanssa voikin ystävystyä niin nopeasti ja jopa vielä kiintyä heihin. On hienoa omistaa useita ystäviä. :)
 
 
 
Pidän syksystä vuodenaikana. Rakastan kynttilöiden polttamista ja minulla ne kuuluvat ihan ympärivuotiseen toimintaan, eivät pelkästään syksyyn. Odotan kovasti myös uuden pihamme laittoa ja nyt yritän keskittää energiani ulos ja pihan suunnitteluun. Haaveenani olisi saada joskus kuistille paljon erikokoisia valkoisia lyhtyjä.
Mutta, näihin kuviin ja näihin tunnelmiin...
Ihanaa syksyn odotusta!
-Anne-

Ajatuksia kodista


Olen tässä selaillut seuraamiani blogeja ja huomaan, että meillä on varsin "erivärinen" koti, mitä monessa sisustusblogissa. Monella on kauniin ja puhtoisen valkoinen ja tokihan minäkin sellaisesta pitäisin, mutta kuitenkin tämä koti on jotenkin vaan meidän näköinen ja sellainenhan se pitää ollakin. Meillä uskaltaa kellahtaa sohvalle vaikka ei olisikaan ihan pyhähousut jalassa ja kangasliina laitetaan pesuun, jos siihen tulee tahroja. Kulutusta ja elämää kestävää.

Toki meidän koti on rakennettu aika paljon uusista ja vanhoista huonekaluista. Uusia on yritetty ostaa vähän vanhanajan malliin ja vanhaan tyyliin sopivaksi. On tämä minusta oikein mukava koti, vaikka ei olekaan aivan sisustuslehdestä. ;)

Eniten olen saanut kiitosta tästä blogista siitä, että olen ideoinut juurikin niitä "tavallisia" ideoita ja edullisia ratkaisuja, vähällä rahalla ja ideoinnilla saa usein paljon aikaan.
Toki haluaisin minäkin vielä uuden valkoisen ruokailuryhmän ja jotain muutakin, mutta kaikki aikanaan. Nyt ei ole varaa uuteen ruokailuryhmään, silloin vanhaa täytyy tuunata uusilla päällisillä ja uudella pöytäliinalla.

Meidän Calle Aukusti ainakin nauttii omasta ihanasta kodistaan ja hänen omasta huoneestaan. Calle istuu aina aamuisin oman huoneensa (myöskin vieraiden käytössä) piirongin päällä katsellen ikkunasta kun lähdemme töihin. Saattaapa joskus ottaa vaikka torkutkin siinä.

Tässä kuvassa Calle on tiukasti äidin syleilyssä ja ottaa kaiken ilon ja rakkauden irti elämästään!




Ihania hetkiä elämäänne!
-Anne-

Turvallista koulumatkaa

                                                         Pieni enkeli lettipää
                                                     jalkakäytävän reunaan jää.
                                                      Siinä odottaa pientä lasta,
                                                               pientä pelokasta,
                                                     mummua kassia kantavaa
                                                          ja vaaria vapisevaa.
                                                  Heidät vilkkaan kadun yli johtaa,
                                                   siinä enkeleitä muita kohtaa.
                                                         He tervehtivät toisiaan
                                                  ja taas käydään matkaa jatkamaan.




Koulutietä kulkiessas, nalle aina muista,
ettei kadun jäätiköllä
takatassut luista,
ettei kynä putoa
ja ettei kirja puutu,
ettei kiltti opettaja
syyttä suotta suutu.

Turvallista koulumatkaa kaikille koululaisille!

-Anne-

Väärinjoki Vintage Festival

Eilen illalla olimme ystäviemme kanssa mukavassa tapahtumassa lähipaikkakunnalla. Tapahtumassa kuultiin livenä erilaista Rautalankamusiikkia ja tunnelma on aina yhtä kotoinen ja välitön. Ihmisiä tulee ja menee... kyläläisiä, naapureita, sukulaisia, ystäviä, työkavereita... on isompaa ja pienempää ja kaikki otetaan mukaan. Tässäkin tapahtumassa ikähaitari taisi olla 3kk-yli 90v... ja kaikki olivat hyvin mukana!

Harmittelin, kun en ottanut kameraa mukaan. Olisin saanut taas monenlaista uutta ideaa kuvattua teillekin, mutta kerronpa niistä nyt näin kertomuksen muodossa.
Tapahtuma on järjestetty vanhaan taloon, mikä on aikanaan tuotu sille paikalleen. Pihasta löytyy myös toinen rakennus, mistä löytyy nukkumapaikkoja. Jokainen "perhe" on saanut sisustaa huoneensa sellaiseksi kuin haluaa.

Talossa ei ole sähköjä, mutta kylmäkaapistot ja tv yms. toimivat kaiketi jollain varajärjestelmällä. Tämä onkin minusta ihana, kun kirkkaat valot eivät loista tuvassa vaan ympärille on ripustettu paljon kynttilöitä. Tuvan pitkän pöydän päällä oli hienot kärrynpyöristä tehdyt "valaisimet." Seinille oli ripustettu erilaisia vanhoja esineitä, muistoja, valokuvia, vanhoja kirjoja, tauluja... Yhdestä huoneesta oli tehty "salityyppinen" vanhoine huonekaluineen.

Taloa kiertää kahdelta puolen avoterassi, missä ei ole kaiteita lainkaan. Tämä on minusta hieno idea, tulee paljon avarampi tunnelma. Terassin reunoille oli laitettu erilaisia lyhtyjä.

Terassilla tarjoiltiin myös kahvia ja pullaa. Yksi idea, minkä heti pongasin oli kertakäyttömukien säilytyspaikka. Kangaspäällysteinen korkea kori (voisi olla esim. rottinkinen pyykkikori) missä mukipakkaukset odottivat ottajaansa.


Tuvasta löytyi myös tämä hauska kyltti. Tämän kuvan olen ottanut netistä rautatie.org-sivustolta. Tämähän on alunperin vanha kyltti, mikä löytyi ennen vanhaan junista. Suomen Rautatiemuseo myy kylttiä nyt uustuotantona.

Yhden pongauksen tein vielä ulkovajan seinustalta; vanhat sukset oli nostettu seinälle pystypäin. Se oli hieno yksityiskohta! Ja olihan siellä paljon muutakin hienoa oivallusta, mutta tässäpä teille nyt niistä muutamia.

Mutta, mikä parasta reissussa!! Tein ikkunahankintoja... niistä myöhemmin lisää. :)

Ihanaa Sunnuntaipäivää Teille, Ystävät!

-Anne-

Olohuoneen kotoinen tunnelma


Olohuoneeseenkin tein ompeluvimmassani uusia tyynyliinoja samasta kankaasta kuin makuuhuoneeseen. Kuosi on eri keittiön tekstiilien kanssa, mutta samoja värisävyjä löytyy. Näin ne sitoutuvat hyvin toisiinsa. Sohvan reunalla on äitini neuloma ihana "viltti."




Olemme saaneet pienet tarjottimen joskus lahjaksi. Se on juuri sopiva kaukosäätimille.


Olohuoneestamme löytyy Laulumaan Sara-sarjaa:tv-taso, sohvapöytä sekä tämä kaunis kaappi.






Mariskoolit pääsivät kesällä kaapin päälle antamaan väriä. Meillä on aika paljon Iittalan-lasituotteita; kirkasta, vihreää sekä savun väristä. Olen keräillyt/ostellut niitä keräilymerkeillä tai Ale-myynneistä. Keväisin valmistujaisjuhlien lähellä ainakin Halpa-Halli myy Iittalaa mukavin tarjouksin.


-Anne-

Keittiö on kodin sydän

Ompelin viikonloppuna ruokapöydällemme TAAS uuden liinan... tai oikeastaan kaksi... :) Kaitaliinan kankaan olen ostanut jo ennen tänne muuttoamme. Ompelin siitä uuteen kotiin ensin keittiön ja eteisen verhon, nyt tein vielä keittiöön kaitaliinoja.
Pöydän pinta on tumman ruskea, joten halusin peittää tumman pöydän isolla liinalla. Olen muutenkin niin tykästynyt kangasliinoihin, että vaihtelen niitä vähän väliä. Mutta, jospa tämä pysyisi nyt hetken aikaa. Vaikka alla oleva liina ei olekaan samaa värisävyä kaitaliinan kanssa, on siinä samaa sävyä pellavaisten verhojen kanssa ja tuo rauhallisen pohjan voimakkaan väriselle kaitaliinalle.





                      





Pöydältä löytyy aina kauniita servettejä. Yleensä ostan servettejä ale-koreista mahdollisuuksien mukaan. Tämän kauniin servettitelineen olemme saaneet tupaantuliaslahjaksi ystäviltämme.



Samasta kankaasta olen ommellut keittiöön verhon sekä saarekkeen päälle kaitaliinan.


-Anne-


Pieniä helmiä keittiöstä


Kuvasin teille tähän iki-ihanan lämmönlähteemme. Ihana puuhella, minkä lämmitystä odottelen jo innolla. Siinä valmistuu koko ateria ja mikä parasta; kotiin tulvii ihana lämpö! Kuten huomaatte, olemme käyttäneet vanhan hellan kannen ja luukut uudestaan...




              Hellan päältä löytyy Serafiinin sinkkiastia, missä voi säilyttää kauhoja ja kapustoja.



Tämän ihanan kattilan olemme saaneet lahjaksi. Tästä tulee aina niin hyvälle tuulelle ja aivan kesämielelle!



Astianpesuaine on päässyt Dermosilin täyttöpulloon ja harja löytyy lasisesta kukkaruukusta.


Ideoita pursuten, Anne

Serafiini keittiön sisustuksessa


 
Kuvasin keittiön pieniä sisustusideoita teillekin ihasteltavaksi. Tässä Serafiinin tuotteista ihana maitopullo ja pieni puinen jakkara...

Serafiinilta löytyy myös vahvarakenteinen talouspaperiteline. Toki tässä voi pitää wc-papereitakin. Kaunis koristekuviointi alaosassa.



Tiskialtaan viereen olen laittanut Serafiinin astiankuivatustelineen. Ylätasolla säilytän astioiden sijasta kauniita peltirasioita, missä säilytän irtoteetä. Alaosassa on kirppikseltä löytämäni Saksalaisesta posliinista olevat vanhat lautaset sekä lasipullot, joita käytämme "vichyveden"  ja tuoremehun tarjoamiseen. Pullot ovat Lidlin appelsiinimehupulloja ja purkithan löysin Prisman ale-korista.







Tässäpä purkit eri suunnilta tarkasteltuna.





-Anne-

Vierashuoneen muutos

Ja jotta, ideat eivät loppuisi päätin muuttaa sisustusta myös vierashuoneessamme. Samasta huoneestahan löytyy myös Serafiini-kotipuoti, joten muutos oli paikallaan. Ja tässäpä esittelen sen nyt teille! Olkaa hyvä!



 
Onhan se paljon hienompi, eikö totta! Ja miten ihmeessä tähän huoneeseen tuli lisää neliöitäkin ja tuo mielestäni liian tumma Jussi-lipastokin muuttui aivan erinäköiseksi ja vain siirtämällä se toisen ikkunan alle. :) Nyt siinä on Calle Aukustinkin mukava makoilla ja katsella ikkunasta!
Laatikon päällä olevat tyynyt odottavat vielä kangastaan ja löytävät paikkansa sitten sohvasängyn päälle... mutta ensin pitää olla kangasta ja ideoita... :)

Samalla, kun ideoin ja etsin lisää uusia kankaita vaatehuoneesta, sain järjestettyä vaatehuoneenkin ja katsokaapa miten ihania tyynyliinapinoja sieltä nyt löytyykään!


Kaitaliinatkin löysivät hyllyltä oman paikkansa.



Muistatteko sen Marimekon vihreän Kevätjuhla-kankaan? Kangas on nyt saanut väistyä vaatehuoneen hyllylle ja styrox-taulu on saanut uuden päällisen. Ostelen kankaita yleensä Ale-laatikoista, lähinnä LöytöPalan kilokankaista. En osta kalliita kankaita, niin ei harmita sitten niin paljon jos haluaa vaihtaa tai jos kankaaseen tulee tahra. Olen tehnyt tästä samasta kankaasta keittiön pöydälle myös pöytäliinan.


Taulun alareunasta roikkuvat Serafiinin pienet korit, joihin voi laittaa vaikka yrttejä, sipuleita, pieniä tavaroita, kynttilöitä... Korit pääsisivät oikein oikeuksiin, jos ne kiinnitettäisiin esimerkiksi metalliketjulla kattoon tai johonkin korkeammalle. Aivan ihastuttavat korit!





Syksy tekee tuloaan ja oviin on mukava ripustella syyskransseja. Serafiinilta löytyy edullisesti kauniita kransseja sekä rottinkikoreja pestävällä irtopäällisellä. Kori on kestävä ja voi käyttää vaikka kauppakorina, mökkiviemisenä, saunareissulla...

Tänne väliin tupsahti näköjään vähän omaakin tuotosta eli niitä "ideoita..." Violetti tyynynpäällinen on äitini neuloma tyynynpäällinen ja kukkakuosinen tyynynpäällinen on "Emman peruja" eli nostalgiaa on myös mukana. Kangas on siis oikeasti vanha, mutta henkii vanhoja muistoja omistajastaan ja entisestä elämästä.


Serafiinilta löytyy kranssien lisäksi ihania kynttilöitä sekä kuvassa näkyvä aterinkori.


Suloisia kynttilöitä lahjapaketeissa, jauhoja olisi mukava laittaa sinisiin lasipurkkeihin kenties Sinun siniseen keittiöön... :)


                                     Ihanat Sinkkiset astiat ovat olleet suosittuja.



             Kauniisiin lasiastioihin voi piilottaa vaikka pähkinöitä... Hmm.. tulee ihan jouluinen olo!




Kauniita ajatuksia Syksyn odotukseen!
-Anne-