Rentouttavaa Uutta Vuotta 2013!

Tämä kiersi Facebookissa. Minusta tämä oli niin hauska ja juuri sellainen, mitä nyt juuri tarvitsen. 

Toivon Sinulle Tulevaan vuoteesi paljon 
Onnen hetkiä
Hymyä
Ilon pilkahduksia
Naurua
Mutta, myös vähän 
sadepilviäkin, jotta
osaisimme arvostaa
niitä iloisia hetkiä,
joita meillä on ja mitä
kohti meidän tulee pyrkiä.


Rentouttavaa Uutta Vuotta toivottaen, Anne

Banoffee

Sain hyvältä ystävältäni kerran Banoffee-tortun ohjeen. 
175g kaurakeksejä
50g sulatettua rasvaa

Täyte: 2 banaania viipaleina
purkki persikkaa viipaleina
2dl kuohukermaa
½ prk maitorahkaa
ripaus sokeria

kondensoitu maito


Aloita keittämällä maito. Poista etiketti ja laita purkki avaamattomana kattilaan. Laita vettä niin paljon, että purkki peittyy. Keitä 3h 4 asteella. Lisää vettä tarvittaessa. Purkki pitää olla koko ajan veden peitossa. Anna jäähtyä hieman ennen avaamista.



 Tee pohja keksimuruista ja rasvasta jääkaappiin odottamaan.
(Pohjaan voi käyttää mitä keksiä vaan.)
Jos sinulla ei ole vaakaa, katso keksipaketin kokonaispaino ja arvioi keksien lukumäärästä 175g. Se ei ole niin tarkkaa, itse laitoin ehkä n.10 digestive-keksiä.
 Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää rahka. (Itse laitoin koko 2,5dl purkin Floraa ja 1 prk Tiramisurahkaa.)







Kun olet keittänyt kondensoitua maitoa n.3h, anna jäähtyä hetki ja avaa varovasti.

Levitä purkissa oleva kinuski keksimurujen päälle.



Paloittele haluamasi täytteet kinuskin päälle. Minä laitoin banaania ja persikoita.
Laitoin 2 banaania ja puolet persikkapurkista.







Levitä lopuksi kermavaahtorahka päälle! Ja nauti!

Kerran kokeilin tehdä tortun banaanista ja kiwi-hedelmistä. Tuli todella raikas!
Joulun aikaan oli tarkoitus tehdä vastaava pipareista, puolukasta ja banaanista, mutta sitä en nyt vielä kuitenkaan ole kokeillut. Minusta tähän voi käyttää melkein mitä täytettä tahansa. 
Jos sinulla ei ole kondensoitua maitoa tai ei ole aikaa keittää, voit kokeilla esim. Valion paksua kinuskikastiketta (tosin makeampaa). 
Kondensoitua maitoa saa Prismasta, City-Marketista ja Halpa-Hallista, ainakin täältäpäin.
 Hinta 1-2e, jos en nyt ihan väärin muista. :)

Suosittelen kokeilemaan! Saat näyttävän, erittäin hyvän makuisen, mutta ei liian äkkimakeaa tarjottavaa. Puhuttavaa ainakin riittää kahvipöydässä! ;)

Ajatuksin, Anne



Ideoita kodinhoitohuoneesta

No niin, tämä päivä on ollut eilistä parempi, kiitos avun ja lääkkeiden. Olen yrittänyt pysyä tänäänkin rauhallisena, verenpainetta nostattamatta. :)
Pesin rauhalliseen tahtiin pyykkiä ja mieleeni tuli nyt ottaa kuvia omasta pyykkihuollostani.
Minulla on ollut jos jonkinlaista pyykkikoria aiemmin, mutta olen aina ajatellut, että niinkin tylsästä hommasta kuin siivous ja pyykinpesu/silitys yms. voisi tehdä mielekkäämpää, pienillä asioilla.

Kuten jo aiemmin kerroin kodinhoitohuoneestamme, että sen suunnittelusssa lähdettiin heti alusta liikkeelle käytännöllisyydestä, mutta myös mukavuudesta.
Serafiinin "löydettyäni" olen alkanut käyttämään suurinta rottinkikoria puhtaan pyykin korina. Päällinenhän on pestävä, jos sen joskus haluaa pestä.




Kodinhoitohuoneesta löytyi se ihanuus, pyykinkuivatuskaappi!
Siis pelkkä kaappi tai oikeastaan vaan ovet. 


Sisällä piilee salaisuus...


Tadam! Pyykinkuivatuskaappi!


Kaapin ovet aukeavat laajalle erikoissaranoiden avulla.


Ylhäällä on tanko paitoja varten.


Ja alhaalla normaali teline. Tähän on ollut suunnitteilla jo vuoden verran jonkin sortin mekanismiteline, mikä tulisi seinään kiinni (lattia olisi vapaa), mutta sitä odotellessa... ;)


Sukkanipsut ovat oiva keksintö! (Edellyttäen, että ne laitetaan ennen pesua paikalleen.) Minä laitan ne yleensä siinä vaiheessa, kun työnnän pyykkejä koneeseen. Hienoin ideahan olisi laittaa ne heti koriin laitettaessa...
Minä tilasin sukkanipsut aikanaan netistä, mutta huomasin että niitä saa myös Prismasta.


Paidat/puserot kuivuvat täällä todella nopeasti (muutamassa tunnissa).


Sokerina pohjalla...







Mukavia kodinhoitohetkiä Sinulle!

Ajatuksin, Anne

Kauniita ajatuksia Sinulle!


Sain kauniita ajatuksia Pialta, haluan jakaa ne teille muillekin!

"Onnelliseen elämään tarvitaan hyvin vähän. Kaikki on ihmisten sisimmässä, hänen ajattelussaan."


Joulunpyhinä kun oli aikaa, järjestelin laatikoita...


Nyt vain otetaan rennosti ja rauhoitutaan. :)

Mukavaa päivää Sinulle!

Ajatuksin, Anne


Ajatuksia uudesta elämästä

"Elämä otti, elämä antoi.
Jouduin pysähtymään, miettimään.
Ehkä minua tarvitaan vielä kuitenkin.
Tai minä tarvitsen tätä elämää."

Pysähdyin, mietin ja jäin.
Tässä olen nyt. Eheänä, itku herkässä.
Ymmärtäen elämän arvokkuuden.

Ehkä elämä halusi vain pysäyttää,
ei säikäyttää. Se opetti. Minä opin.

Olen eheämpi tänään, huomisesta en tiedä.
Ymmärrän sen nyt."

           -Anne-

Huomasin Tapaninpäivänä olevani hauras ja melko pieni.
Sain yllättäin voimakkaan allergisen reaktion, ensin lievempänä, myöhemmin voimakkaampana, mikä vei minut sitten viimein ambulanssilla kohti isompaa sairaalaa.
Kaikki tuntui tapahtuvan hetkessä ja se tuntui äärimmäisen pelottavalta, koska en enää itse hallinnut tilannetta, en tiennyt miten minun käy.
Se ja myöhäisemmät hetket saivat minut ajattelemaan asioita toisin.
Minun elämä on tärkeä, en anna sitä pois vielä. En heitä hukkaan tärkeitä hetkiä, vaan yritän nauttia kaikesta mitä vielä on.

Päätin, että nyt elämästäni loppuu täydellisyys enkä vaadi itseltäni enää niin paljon. Yritän ymmärtää myös toisia, mutta en sairastuta itseäni sellaisten ihmisten kanssa, jotka minua sairastuttavat. Annan aikaa itselle, hitaasti kiiruhtaen.

Opin, että vain minä voin vaikuttaa omaan elämääni. Kukaan muu ei huolehdi terveydestäni, eikä sydämestäni.
Joku voisi sanoa, että sehän oli vain kohtaus.
Kohtaus, mikä mullisti elämää, kohtaus jonka aiheuttajista minulla ei ollut tietoa tai en ollut saanut oireita aikaisemmin.
Kohtaus, jonka piti tapahtua nyt.
Lääkärin sanoin; " Se oli monen tekijän summa." Ei siis vain allerginen reaktio, vaan useamman tekijän aiheuttama tila, mikä puhkesi allergisena kohtauksena.

Haluan puhua tästä nyt siksi paljon, koska toivon että meistä jokainen ymmärtäisi oman elämän arvokkuuden, ennenkuin on liian myöhäistä. Ei riideltäisi turhasta, yritettäisiin ymmärtää toisia, autettaisiin toisia hädän hetkellä, silloinkin kun itsestä toisen hätä on pieni.
Ei myrkytettäisi ilmapiiriä pahoilla puheilla, vaan yritettäisiin elää sovussa, kiitollisena siitä että toinen on olemassa. Ei hankittaisi ympärille materiaalia tuomaan hyvää oloa, vaan huomattaisiin hyvä olo toisten ihmisten läheisyydestä.

Olen aloittanut uuden elämäni puhdistuksen ja eheyttämisen.
Tee sinäkin niin ja tunne, miten levollinen mieli siitä tulee. :)

Kauniita ajatuksia päivääsi ja Onnellisia päiviä Uuteen Vuoteesi!


Joulun tunnelmaa

 No niin... postauksia tulee nyt aina vaan. On oikein kasautunut, kun en ole pitkiin aikoihin kirjoitellut enkä kuvannut. Uusi kamera olisi kyllä toiveissa, mutta kyllä ne vaan on niin tyyriitä. Aina tuppaa olemaan jotain muuta tarvetta kukkarolle.

Olemme aikoneet useana jouluna tehdä jäälyhtyjä, mutta kelit ovat olleet niin lauhat, etteivät lyhdyt ole onnistuneet, joten nyt käytimme pakkaset hyödyksi. Teimme n.30 jäälyhtyä, en ihan laskenut, taisi mennä jopa vähän ylikin.

Aaton vastaisena yönä hiippailin lähinaapureiden portinpieliin sytyttelemässä yhdet lyhdyt kortin kera.

Tässä kuvassa on talvista tunnelmaa!


Meille on aika pitkähkö pihatie, minkä varrelle jäälyhtyjä laitettiin. Tässä pienet lyhdyt näkyvät vähän vielä heikosti.













Makuukammari

Meidän makuukammarikin on saanut pientä piristettä. Seinän värinähän tässä huoneessa on Tikkurilan Ajopuu, (tässä kuvassa näyttää kyllä vaaleamman harmaalta). Täälläkään huoneessa seinillä ei ole mitään (vielä), paitsi sisustusteksti toisella puolella.

Vanhat tuolit toimittavat yöpöytien virkaa ja jouluvalot yövaloja.
Harmaa pyykkikori säilöö tyynyt ja päiväpeiton yöajaksi.
Sängyn päälle ostin kaksi uutta tyynynpäällistä Kärkkäiseltä, Vallilan kankaasta.



Verhokankaan ostin myös Kärkkäiseltä (1 metrin pala), päästä kiinni ja ikkunaan!
Joku voisi ajatella, että onpas loppunut kangas kesken, mutta oikeasti sen on tosi kivan näköinen kun ei ole pitkä verho. Huone on muutenkin tumma ja aamuauringon puolella, päivänvalo saa tulla vapaasti sisälle. Ja ystävämme yllätti minut harmaalla rottinkisydämellä. ;)

Tästä huoneesta on läpikäynti kahteen suuntaan; eteisaulaan ja kodinhoitohuone/oleskeluhuoneeseen.


Tässäpä näitä sisustuksia nyt taas vähäksi aikaa... 
Mukavaa Tapaninpäivää Sinulle!






Callen kammari

Callen kammari /vierashuone näyttää nykyään tältä. Väreinä valkoinen, musta, hitunen ruskeaa ja harmaata...
Kuvassa huone näyttää paljon pienemmältä...





Sängyn päällisenä ja hyllyn peittona Marimekon vanhat verhot, mitkä ostin vanhalta koululta monta vuotta sitten. Minulla on niitä 6 kappaletta, joskus ovat olleet ikkunassakin, mutta en pidä niistä ikkunassa, koska valo ei näy läpi.
Verhoissa lukee: Kerstin Ratia Desing "Floora" Marimekko Oy Suomi Finland 1969.
Olisipa mukava tietää näistä verhoista lisää... Löytyisiköhän Suomen maasta joku toinenkin Floora-verhojen omistaja? 
En ole tavannut tätä kangasta missään, eikä netin ihmeellinen maailmakaan ole minua auttanut.