Elämää eri suunnasta - oma koti, perhe ja hyvä mieli!


Sunnuntai-iltana aloitettu postaus saa jatkoa tiistaina eli tänään. Alkoi niin mahdottomasti unettaa kesken kirjoituksen,että oli paree jättää kesken... Mutta lukekaapa alta viime viikon kuulumiset, niin päästään uusiin juonenkäänteisiin. 


Taas on yksi viikko takanapäin. 
Viikonloppu toi tullessaan mukavia hetkiä kahvitellen ja ruokaillen ystävien seurassa,meillä ja muualla. 

Sää oli mitä mainioin ja saimme nauttia ihanista ilta-auringoista monena iltana. 
Elämä on taas tuonut mukanaan uusia ihmisiä ja uusia tuttavuuksia. Joskus jotain jää taakse ja uutta tulee eteen. Entisiä hyviä aikoja unohtamatta. 


Kuvan mukaisesti, elämäänsä on joskus hyvä tarkastella eri suunnasta. Olen ihastunut nyt viereisellä pellolla samoiluun vaunujen kanssa. Se on myös varma nukutuskeino. Tiellä kun ajelee monenlaista pörisijää nyt,niin nukkuja havahtuu herkästi niitä kurkistelemaan jos ei ole vielä ihan uniukko istunut olalle. 
Itselle liikunta on huomattavasti monipuolisempaa kuin tasaisella tiellä ja mitkä maisemat!
Oma kotikin näyttää eri suunnasta vallan toisennäköiseltä.


Toiseen suuntaan katsottuna voi laulaa vaikka laulua "Vasten auringon siltaa..."

Tämä viikko onkin tuonut mukanaan monenlaista puuhaa koko perheelle. Terassit ovat kokeneet uuden värityksensä.  Siitä lisää huomenna!




3 kommenttia:

  1. IHanat ulkoilumaisemat sinulla <3

    VastaaPoista
  2. On kauniit maisemat!Ei ihme,jos pikkuinen tykkää nukkua vaunussa.

    VastaaPoista

Kiitos, kun kirjoitit! Ajatukset lämmittävät sydäntäni!